Arvionnin tulokset todella positiivisia! Ohjattua tutkimista Kuusistossa, osa III

Kuusiston ohjatun tutkimisen kokeilu on nyt saatettu päätökseen. Viimeisetkin esitykset pidetty ja oppilaat ovat täyttäneet itsearviointilomakkeet ja opettajan arvionti on saatu. Ohjatun tutkimisen menetelmään kuuluu vahvasti myös oppilaan itsearvionti prosessin joka vaiheessa ja tämä itsearviointi toimii koko ajan oppimisen tukena. Oppilaiden itsearviointi toimii myös mahtavana arviontina itse kokeilusta. Saimme opettajan kanssa siitä arvokasta tietoa mitä oppilaat ajatuksista kokeilusta.

Oppilaspalautteita oli 24 kappaletta. He arvioivat prosessin eri vaiheita asteikolla 1-5. Vaiheet olivat: 1. Aloitus ja oman aiheen löytyminen, 2. Tutkimuskysymyksen laatiminen, 3. Oman aiheen tarkentaminen, 4. Tiedonhaku, 5. Aiheen jäsentäminen, 6. Esityksen rakentaminen, 7. Oma oppiminen, 8. Esityksen pitäminen.

Oppilaiden itsearvion keskiarvo esitelmästä oli 3,9. Vaikeinta heille oli esittäminen, joka selkeästi jännitysfaktorin takia nousi kärkeen huonoimpana itsearviona, 3,2. Toiseksi vaikein vaihe oli aiheen löytyminen sekä aiheen jäsentäminen 3,8. Muut prosessin vaiheet jäivät vaihteluvälille 4,0-4,2. Aiheen löytyminen saattaa olla hankalaa siitä syystä, että aihepiiri oli täysin uusi ja mahdollisesti myös siksi, että oppilas ei välttämättä ole tottunut itse esittämään itselleen kysymystä, jota pitää koulutehtävänä selvitellä. Usein tehtävänanto tulee suoraan opettajalta.

Kysymys 'mikä oli prosessissa helpointa ja mikä vaikeinta' toi myöskin mielenkiintoisia vastauksia. Itse tiedonhaku ei ollut oppilaiden mielestä hankalaa, vaan sijoittui yhdeksällä maininnalla helpoimmaksi jutuksi. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että toimitin luokkaan ison kasan aiheeseen liittyviä kirjoja ja lehtiä. Eli painettua aineistoa ei enää tarvinnut lähteä erikseen hakemaan. Ja tiedonhakua ohjattiin eli oppilas ei todennäköisesti kokenut tässä vaiheessa sellaisia ahdistuksen tunteita mitä yleensä ISP-mallin mukaisesti. Mikä tietenkin on tämän menetelmän perusperiaate; tätä usein koettua harmia ja ahdistusta pyritään vähentämään. Eli tiedonhaun suhteen onnistuimme lieventämään tiedonhaun prosessin mukanaan tuomia affektiivisia näkökulmia.


Vaikeimmaksi vaiheeksi oppilaiden itsearvioiden mukaan nousi esittäminen ja esitelmän saaminen kiinnostavaksi. Yhtä paljon mainintoja sai tiettyjen vastausten löytyminen/tiedon löytyminen. Eli vaikka tiedonhaku sinänsä koettiin helpoksi, oli siellä kuitenkin jotain elementtejä, missä kompastellaan. Tämä liittyy mahdollisesti myös siihen oman tiedon jäsentämiseen. Eli tietoa löytyy, mutta sen työstäminen saattaa olla haasteellisempaa.


Oppilaita pyydettiin valitsemaan kaksi sanaa kahdeksan määreen listasta (hauska, opin jotain uutta, liian työläs, tylsä, vaikea, haastava, jännä, erilainen). Selkeästi eniten valintoja tuli kohtiin 'opin jotain uutta' (20), 'erilainen' (13) ja 'hauska' (11). Tätä vahvisti opettajan kommentit, että oppilaat olivat pitäneet siitä, että heillä oli enemmän aikaa orientoitua ja syventyä tehtävään, eli aikaa oli varattu riittävästi. Kivaa oli ollut myös, että he saivat valita aiheen itse eikä nyt ollut perinteistä oppikirjatyöskentelyä. Reaaliaine tuntui olevan tällaiseen työskentelytapaan erittäin hyvä vaihtoehto. Uuden oppiminen oli selkeästi sekä oppiaineeseen liittyvää mutta myös tiedonhakuun liittyvää.

Kysyimme lomakkeessa myös 'mitä opit tiedonhausta tämän kokeilun aikana?'. Vastaukset ilahduttivat kovasti! Kärkeen kiilasi kahdeksalla maininnalla hakusanat; oppilaat oppivat miettimään, käyttämään, yhdistelemään hakusanoja ja ymmärsivät, että hakusanoja pitää olla useita. Toiseksi yleisimmiksi maininnoiksi nousivat se että "kirjoistakin saa yllättävän paljon tietoa" (suora lainaus) ja se, että he ymmärsivät uusia asioita tiedonlähteiden luotettavuuden arvioinnista ja lähteiden vertailusta.

Wikipediasta keskusteltiin myöskin tunneilla, ja sen myötä oppilaiden tietoisuus Wikipediasta "ainoana lähteenä" muuttui. Eli avoimista vastauksista näkyy monipuolisen ja uudenlaisen tiedonhaun tietoisuuden lisääntyminen. Ja minusta yksi tärkeimmistä oli se, että oli myös havaittu, että tiedonhaku vaatii miettimistä ennen kuin ryhdytään toimeen. Myös lähteiden merkintä ja kuvahaku miettiminen saivat maininnat.

Opettajan kommentit olivat myös erittäin positiivisia. Menetelmässä on hänen mielestään hirmuisen paljon hyvää ja tähän suuntaan hän toivoisi reaaliaineissa edettävän. Asiasisältöjen opettelun sijaan olisi tärkeää opetella oleellisen tiedon etsimistä ja löytämisestä sekä käsitteiden jäsentämistä. Tutkivan oppimisen työskentelytapa saattaa olla yksin haasteellista, mutta kun nyt kumppanina oppitunneilla oli tiedonhaun ammattilainen niin sitä parempi asia. Huomattavan tärkeää opettajan mielestä olisi, että tiedonhaun ja tiedon rakentumisen vaiheissa kirjastonhoitaja oli läsnä juuri silloin kun oppilas tarvitsee apua ja ohjausta. Myös opettajan näkökulmasta oli hyvä, että tiedonhakuun ja tiedon jäsentämiseen käytettiin kunnolla aikaa. Oppilaiden kannalta kaivataan selkeämpää aikarajaa tehtäväkokonaisuuden eri vaiheille. Vaikka ohjausta koko ajan tekeekin, niin aina on joku, joka ei pääse eteenpäin samassa tahdissa. Monelle aikarajat olisi hyväksi.

Oma arvioni kokeilusta on myöskin hyvin positiivinen. Tämän sukupolven oppilaat ovat aina olleet netin äärellä. Netti, oppikirjat ja läheiset ovat usein alakoululaisille tärkeimmät tiedonlähteet. Emme voi muuttaa kokonaisen sukupolven toimintatapaa ja menetelmiä ja siksi olisi erinomaisen tärkeää tarjota tiedonhakuapua siellä, missä se suurimmaksi osaksi tapahtuu; internetissä. Alakoululaisten kanssa reaaliaineessa, ohjatusti tulee parhaita tuloksia ja silloin on myös suurempi mahdollisuus, että ohjatun tiedonhaun menetelmät jäävät osaksi oppilaan omaa toimintamallia. Työskentely luokan kanssa oli miellyttävää ja äärimmäisen palkitsevaa. Opettajan kanssa olimme niin samalla aaltopituudella, että ei voi kuin kiittää tästä upeasta mahdollisuudesta ja onnistuneesta kokeilusta!

Kaiken kaikkiaan kokeilu oli osapuolien mielestä tuoreen erilainen, onnistunut ja oppimista halutulla tavalla edistävä. Tämä antaa voimia ja toivoa, että tätä työtapaa voisi lähteä viemään eteenpäin. Kirjastot ja koulut muodostavat tällä tavalla lyömättömän ja hedelmällisen yhteistyöparin yhdistelmän uuden opetussuunnitelman edellä.

Ohjatun tutkimisen projektin loppuun saattaminen... Ohjattua tutkimista Kuusistossa, osa II

Oppilaat selvisivät projektissa hyvin eteenpäin, kun he siirtyivät tiedonhaun vaiheesta esityksen tekemiseen. Oppilaasta riippuen käsitteiden kanssa saattoi olla hankalaa. 'Kerää' vaiheessa oppilasta ohjataan menemään tiedonhaussa syvemmälle ja leveämmälle. Fokuksen hakeminen saattoi olla hankalaa, mutta esitelmiin asti selvittiin. Oppilaat oppivat myös käyttämään ihmisiä tiedonlähteinä eli myös haastattelukysymyksiä oli esitetty. Sovittiin, että käytetyt lähteet mainitaan, mutta emme lähteneet asettamaan kriteriä miten. Tärkeämpää oli että oppilaalle jää muistijälki siitä, että lähteet pitää muistaa mainita nyt ja jatkossa.

Muistuttelin myös oppilaita mallin mukaisesti, että pitää myös ymmärtää koska tarpeeksi tietoa on jo kasassa. Ja lähteiden suhteen piti välillä muistuttaa, että jos lähde tuntuu liian vaikealta ymmärtää niin koeta löytää toinen lähde. Käy helposti niin, että oppilas jää jumiin liian vaikeaan lähteeseen, koska ei sitä täysin ymmärrä. Siinä piilee myös vaara totaalisesta jumituksesta. Ohjasin myös heitä siihen, että jos pystyt kaverille omin sanoin selittämään oman aiheesi suullisesti, niin olet silloin kaikella todennäköisyydellä asian jo oppinut ja sisäistänyt.

Esitelmän rakentamiseen annettiin oppilaille vapaat kädet. Jotkut tekivät kartonkisen posterin, useimmat käyttivät koulujen Google ympäristöä ja tallensivat esityksen sujuvasti drivelle. Pieniä teknisiä ongelmia funtsittiin yhdessä. Kuvien käytöstä keskusteltiin, eli miten Googlesta saa näkyviin ne kuvat, joita voi käyttää uudestaan. Tässäkin lähdettiin ensin siitä, että oppilaan mieleen jää muistijälki, että kaikkia kuvia ei voi käyttää vapaasti. Ja pitää ymmärtää miksi näin toimitaan.

Oli hieno seurata oppilaiden hanketta vierellä koko ajan ja nähdä lopussa esitelmät. Oppettaja kehoitti vielä elävöittämään esitystä ja tuomaan havaintomateriaalia, joten näimme röntgenkuvia, selkäkorsetteja, näköilluusio kuvia, miten ruoka ei maistu jos pitää nenästä kiinni, mittasimme pulssia minuutin hyppimisen jälkeen, kokeilimme rikkinäistä puhelinta. Useat esittivät vielä kertaavia kysymyksiä luokalle esityksen lopuksi.

Nyt kun kaikki ovat pitäneet esitelmänsä on arvioinnin aika. Oppilaille jaetaan itsearviontilomakkeet, joista saamme toivon mukaan hyvää tietoa siitä, miten oppilaat projektin kokivat ja miten pystyivät erittelemään eri vaiheet. Myös opettajan arvio projektista tulee. Eri postaus tulee itse arvionnista ja mitä siinä saimme selville.

Ohjaavaa tutkimista viidesluokkalaisille! Ohjattua tutkimista Kuusistossa, osa I

Guided inguiry kokeilu jatkuu nyt toisessa yhteistyökouluissani Kaarinassa. Tarkistin Tampereen yliopistolta ja siellä on tuosta menetelmästä käytetty suomennosta "ohjattu tutkiminen". Tutkiminen sana on varmaan alakouluissa vielä vähän vaativalta kalskahtava, mutta siinä on kuitenkin tuo yhteys tutkivaan oppimiseen.

Yhteistyön aloittaminen innokkaan opettajakumppanin kanssa on helppoa! Opettajalla oli alkamassa jakso ihmisen biologiasta ja hän oli siihen jo pyytänyt materiaalipakettia, joita kirjastolta toimitamme kouluille. Tähän saumaan sopi hyvin yhteinen kokeilu yhdistää aineopetus ja tiedonhaun opetus.

Guided inquiry eli ohjatun tutkimisen menetelmä on ollut testissä syksyllä ja tammikuussa toisella yhteistyökoululla, ja he ovat omaksuneet työskentelytavan omakseen. Opettajat olivat hyvin tyytyväisiä. Suomessa kun ollaan, niin tuo ohjatun tutkimisen tiimiajattelu ei oikein pääse aina toteutumaan. Tiimiinhän menetelmän mukaan kuuluu opettaja, kirjastonhoitaja ja myös mahdollinen erityisasiantuntija. Mutta olen kokenut tärkeämmäksi joustaa jostain toteutustavoista, kunhan tärkeimmät elementit ovat mukana. Eli itse prosessi.

Kuva: Anu Ojaranta

Ohjatun tutkimisen mallissa on myös paljon valmiita tuntisuunnitelmia ja oppilaille oman tutkimuksen päiväkirjan mallilehdet. Niitä en ole toistaiseksi ottanut käyttöön. Päiväkirjan sivut ja mallit ovat kyllä paikoitellen oikein hyviä, ja niitä voisi hyvinkin käyttää prosessin aikana oppilaan omaan reflektointiin ja oman oppimisen seuraamiseen.

Aiheen on siis ollut ihmisen fysiologia. Alkuun lähdettiin katsomalla Youtube video, kun Ben Johnsson vuotta ennen käryämistään juoksi maailmanennätyksen Roomassa. Siitä edettiin dopingiin, siitä johtuviin ihmisen fysiologisiin muutoksiin ja mitä meille kaikille tapahtuu kun juostaan ja urheillaan. Ensin oppilaat vähän tuntuivat ujostelevan minua, vaikka tuttuja olimmekin ennestään; olin nyt vaan roolissa, johon he eivät olleet tottuneet. Mutta pian huomattiin, että tokihan ratsastustunnin ja sählyn jälkeen lihakset sattuu, ja meille tulee joskus myös mustelmia. Mitäs ne sitten ovat? No entä sitten verenkierto, kun posket punehtuu kun olemme juosseet hengästyneinä? Entä keuhkot sitten? Mitä ovat aistiharhat?? Kysymyksiä kaivettiin esiin urakalla...

Luokassa oli kirjoja ja aikakausilehtiä, joista oppilaat lähtivät hakemaan inspiraatiota. Ensimmäiset kaksi tuntia meni siinä ja keskustellessa. Ensimmäisen setin aikana oppilaat saivat myös vihot, johon he alkoivat muodostaa omia tutkimuskysymyksiä ja rakentamaan ajatuskarttaa näiden kysymyksen pohjalta. Menetelmän mukaisesti siitä jatkettiin tutkimuskysymyksen fokusointiin, alaotsikointeihin, aineiston hakuun. Silmäilystä siirryttiin tarkempaan tiedonhakuun. Hyvän lähteen sattuessa kohdalle oppilaita kehotettiin merkitsemään lähteen nimi vihkoon. Korostimme painokkaasti, että kaikki käytetyt lähteet ON MERKITTÄVÄ. Vaikka on kyse alakoulusta, uskon vahvasti siihe, että mitä aikaisemmin tätä lähdetään vaatimaan, sitä tutumpi tämä vaatimus on ylemmillä luokilla.

Neljännen ja viidennen tunnin aikana päästiin osan kanssa jo esitelmän tekemisen vaiheeseen. Osa oppilaista haki vielä tarkentavaa tietoa netistä, suurimmaksi osaksi pysyttäydyttiin painetuissa aineistossa. Nettitiedonhaun opetukseen en ollut varautunut, mutta vedin nettitiedonhaun crash-coursen pikaisesti. Miten ei koskaan kannata käyttää yhtä ainoaa hakusanaa, vaan mietitään useita hakusanoja ajatuskarttaa tehdessään. Miten googlen hakutuloslistaa luetaan, miksi se ingressi pitää lukea eikä vaan klikkailla linkkejä summamutikassa. Ja miksi ei kannata mennä hakemaan ensisijaista tietoa taudeista keskustelupalstoilta...

Kuva: Jonna Hellsten-Impivaara

Tilanne oli viimeksikin erittäin hedelmällinen, koska meillä oli kaksi oppituntia aikaa. Ehdin käydä jokaisen vierellä erikseen ja katsomassa missä vaiheessa oppilaat ovat. Jotkut olivat vain epävarmoja löytämästään tiedosta, joillakin taas oli vaikeaa löytää oikeita hakutermejä. Ja miten tyrkätä oppilas oikealle tielle ilman, että kertoo samalla kupletin juonen? Tutkimukset ovat osoittaneet, että sekä opettajat, että kirjastonhoitajat lähtevät hyvin mielellään suosittelemaan oppilaille tiettyjä lähteitä ja  määriteltyjä websivuja, joilla oppilaiden pitäisi pysytellä. Tähän on löydetty syitä ajanpuutteesta, tunnin joutuisuuden takia ja ihan vaan oppilaiden huonojen hakutaitojen takia. Kyllä oppilas löytää aineistoa, osaa jopa sanoa onko lähde liian vaikea, jne. Mutta tämä menetelmä vaatii aikaa, oppilaalle on annettava yksilöllistä tukea ja vierihoitoa. Ja kun se tapahtuu omassa oppimisen kontekstissa, on tulos kaikin puolin hyvä. Aikaa menee, mutta palkinto seisoo siinä vieressä hymyilevänä, kun oppilas on hiffannut juuri jonkun jutun ja alkaa kiivaasti takoa näppistä muistiinpanoja tehdäkseen. Ilo on molemminpuolinen.

Tästä jatketaan ja loppubloggausta tulee varmaan parin viikon sisällä. Jonnalle ja Sepolle kiitoksia, kun sain tämän mahdollisuuden toteuttaa projektia!

Informaatiolukutaito tähtäimessä kouluissa ja kirjastoissa

Åbo Akademin Centret för livslångt lärande yhdessä Svenska Folkskolan Vänner yhdistyksen kanssa olivat kutsuneet Monica Ehrenstrålen (ent Nilsson) puhumaan informaatiolukutaidoista. Hän on pitkän linjan kirjastonhoitaja, joka on käynyt uransa aikana myös Yhdysvalloissa hakemassa oppia. Hän toimii koulukirjastonohitajana Åstorpissa etelä-Ruotsissa; 'en skonetös', kuten hän asian ilmaisi. Skonen murre toi oman lisämausteensa päivän koulutukseen. Hän on kirjoittanut myös kirjan Informationfärdigheter i praktiken, jonka on kustantanut Ruotsin BTJ.

Päivän teema oli Informationsfärdighet i praktiken: ”Bibliotekarie och lärare i samverkan – elevernas informationskompetens i fokus”. Koulutuksen läsnäolijoista reilu kolmannes oli opettajia ja rehtoreita. Osallistujia oli Närpiöstä Maarinahaminaan. Olin koulutuksessa Lukuinto -työparini kanssa. Ilahduttavaa oli kahden ammattikuntien kohtaaminen yhteisen asian äärellä. Monica totesi ja osallistujat vahvistivat, että informaatiolukutaito on sekä kirjastolaisten että opettajakunnan asia. Informaatiolukutaidossa korostuvat demokratia, osaaminen ja tietämys.

Aamupäivä kului keskustellen, mitä informaatiolukutaito merkitsee. Siihen liittyy voimakkaasti Suomessakin nyt pinnalle taas noussut termi monilukutaito. Yhtenä oleellisimmista koulukirjastonhoitajan töistä hän mainitsee digitaalisen lukutaidon opettamisen. Suuri paino on myös lähdekritiikillä (Googlatkaapa paikkakunta Åsneryd!). Kuulijat saivat uusi vinkkejä siihen, miten näitä taitoja voidaan opetuksessa edistää. Kummankin maan opetussuunnitelmat otettiin myös esille ja sieltähän näitä asioita löytyy kun katsotaan tarkasti.

Vaikka Ruotsi sai koulukirjastolain pari vuotta sitten, eivät asiat siltikään loksahtaneet kohdilleen. Yhä osalta Ruotsin oppilaista puuttuu pääsy asianmukaisesti varusteltuun koulukirjastoon; lain velvoituksesta huolimatta. Asiat ovat jääneet junnaamaan koulukirjaston määrittelyyn (mitä se oikein on, mitä siihen tarvitaan), kuka maksaa. Paljon on kiinni myös päättäjistä, rehtoreista ja siitä, ettei ole olemassa tarvittavia sanktiokeinoja. Onhan tuo lain voimaantulo osoittanut kuitenkin jonkinlaista valtakunnallista tahtotilaa, mutta toteutus on ontunut reilusta siirtymäajasta huolimatta.

Informationkompetensläroplan av Björnekulla skolan.

Päivän parhaan annin voi suoraan sanoa olleen yhteiset keskustelut opettajien ja kirjastolaisten kesken. On liian vähän tapahtumia, joissa pääsisi samaan aikaan saman pöydän äärelle puhumaan samasta asiasta. Lukuinto-hanke Suomessa on nyt hyvä esimerkki tällaisesta synergiaetuun tähtäävästä toiminnasta.

Suurimmaksi puutteeksi totesimme, että ammatit eivät kohtaa. Opettajat eivät tiedä mitä kirjaston kanssa voisi tehdä, eivät osaa lähestyä muuten kuin lainausasioissa. Heillä saattaa myös olla omat epäilyksensä kirjastolaisten ottamiseen oppitunneille. Se ei ole koskaan ollut kiinteästi kirjaston toimintaan liittyvää tai osa repertuaaria; olkoonkin kuinka hyödyllistä se oppimisympäristössä olisi! Kirjastonhoitajat saattavat myös arastella ns. pedagogista lähestymistapaa, mikä ei kuintenkaan ole suunnattoman vaativaa tässä mittakaavassa (ei arviointia tai numeroiden antamista ja opettaja aina kumppanina).

Uskon lujasti, että tällainen Ruotsiin edennyt hieman amerikkalaistyylinen koulukirjastoajattelu oppimiskeskuksena, learning commons, on erittäin varteenotettava malli yhdistää kirjastonhoitajien ydinosaaminen opettajille avuksi. Lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Posted with Blogsy