Ohjatun tutkimisen projektin loppuun saattaminen... Ohjattua tutkimista Kuusistossa, osa II

Oppilaat selvisivät projektissa hyvin eteenpäin, kun he siirtyivät tiedonhaun vaiheesta esityksen tekemiseen. Oppilaasta riippuen käsitteiden kanssa saattoi olla hankalaa. 'Kerää' vaiheessa oppilasta ohjataan menemään tiedonhaussa syvemmälle ja leveämmälle. Fokuksen hakeminen saattoi olla hankalaa, mutta esitelmiin asti selvittiin. Oppilaat oppivat myös käyttämään ihmisiä tiedonlähteinä eli myös haastattelukysymyksiä oli esitetty. Sovittiin, että käytetyt lähteet mainitaan, mutta emme lähteneet asettamaan kriteriä miten. Tärkeämpää oli että oppilaalle jää muistijälki siitä, että lähteet pitää muistaa mainita nyt ja jatkossa.

Muistuttelin myös oppilaita mallin mukaisesti, että pitää myös ymmärtää koska tarpeeksi tietoa on jo kasassa. Ja lähteiden suhteen piti välillä muistuttaa, että jos lähde tuntuu liian vaikealta ymmärtää niin koeta löytää toinen lähde. Käy helposti niin, että oppilas jää jumiin liian vaikeaan lähteeseen, koska ei sitä täysin ymmärrä. Siinä piilee myös vaara totaalisesta jumituksesta. Ohjasin myös heitä siihen, että jos pystyt kaverille omin sanoin selittämään oman aiheesi suullisesti, niin olet silloin kaikella todennäköisyydellä asian jo oppinut ja sisäistänyt.

Esitelmän rakentamiseen annettiin oppilaille vapaat kädet. Jotkut tekivät kartonkisen posterin, useimmat käyttivät koulujen Google ympäristöä ja tallensivat esityksen sujuvasti drivelle. Pieniä teknisiä ongelmia funtsittiin yhdessä. Kuvien käytöstä keskusteltiin, eli miten Googlesta saa näkyviin ne kuvat, joita voi käyttää uudestaan. Tässäkin lähdettiin ensin siitä, että oppilaan mieleen jää muistijälki, että kaikkia kuvia ei voi käyttää vapaasti. Ja pitää ymmärtää miksi näin toimitaan.

Oli hieno seurata oppilaiden hanketta vierellä koko ajan ja nähdä lopussa esitelmät. Oppettaja kehoitti vielä elävöittämään esitystä ja tuomaan havaintomateriaalia, joten näimme röntgenkuvia, selkäkorsetteja, näköilluusio kuvia, miten ruoka ei maistu jos pitää nenästä kiinni, mittasimme pulssia minuutin hyppimisen jälkeen, kokeilimme rikkinäistä puhelinta. Useat esittivät vielä kertaavia kysymyksiä luokalle esityksen lopuksi.

Nyt kun kaikki ovat pitäneet esitelmänsä on arvioinnin aika. Oppilaille jaetaan itsearviontilomakkeet, joista saamme toivon mukaan hyvää tietoa siitä, miten oppilaat projektin kokivat ja miten pystyivät erittelemään eri vaiheet. Myös opettajan arvio projektista tulee. Eri postaus tulee itse arvionnista ja mitä siinä saimme selville.

Ohjaavaa tutkimista viidesluokkalaisille! Ohjattua tutkimista Kuusistossa, osa I

Guided inguiry kokeilu jatkuu nyt toisessa yhteistyökouluissani Kaarinassa. Tarkistin Tampereen yliopistolta ja siellä on tuosta menetelmästä käytetty suomennosta "ohjattu tutkiminen". Tutkiminen sana on varmaan alakouluissa vielä vähän vaativalta kalskahtava, mutta siinä on kuitenkin tuo yhteys tutkivaan oppimiseen.

Yhteistyön aloittaminen innokkaan opettajakumppanin kanssa on helppoa! Opettajalla oli alkamassa jakso ihmisen biologiasta ja hän oli siihen jo pyytänyt materiaalipakettia, joita kirjastolta toimitamme kouluille. Tähän saumaan sopi hyvin yhteinen kokeilu yhdistää aineopetus ja tiedonhaun opetus.

Guided inquiry eli ohjatun tutkimisen menetelmä on ollut testissä syksyllä ja tammikuussa toisella yhteistyökoululla, ja he ovat omaksuneet työskentelytavan omakseen. Opettajat olivat hyvin tyytyväisiä. Suomessa kun ollaan, niin tuo ohjatun tutkimisen tiimiajattelu ei oikein pääse aina toteutumaan. Tiimiinhän menetelmän mukaan kuuluu opettaja, kirjastonhoitaja ja myös mahdollinen erityisasiantuntija. Mutta olen kokenut tärkeämmäksi joustaa jostain toteutustavoista, kunhan tärkeimmät elementit ovat mukana. Eli itse prosessi.

Kuva: Anu Ojaranta

Ohjatun tutkimisen mallissa on myös paljon valmiita tuntisuunnitelmia ja oppilaille oman tutkimuksen päiväkirjan mallilehdet. Niitä en ole toistaiseksi ottanut käyttöön. Päiväkirjan sivut ja mallit ovat kyllä paikoitellen oikein hyviä, ja niitä voisi hyvinkin käyttää prosessin aikana oppilaan omaan reflektointiin ja oman oppimisen seuraamiseen.

Aiheen on siis ollut ihmisen fysiologia. Alkuun lähdettiin katsomalla Youtube video, kun Ben Johnsson vuotta ennen käryämistään juoksi maailmanennätyksen Roomassa. Siitä edettiin dopingiin, siitä johtuviin ihmisen fysiologisiin muutoksiin ja mitä meille kaikille tapahtuu kun juostaan ja urheillaan. Ensin oppilaat vähän tuntuivat ujostelevan minua, vaikka tuttuja olimmekin ennestään; olin nyt vaan roolissa, johon he eivät olleet tottuneet. Mutta pian huomattiin, että tokihan ratsastustunnin ja sählyn jälkeen lihakset sattuu, ja meille tulee joskus myös mustelmia. Mitäs ne sitten ovat? No entä sitten verenkierto, kun posket punehtuu kun olemme juosseet hengästyneinä? Entä keuhkot sitten? Mitä ovat aistiharhat?? Kysymyksiä kaivettiin esiin urakalla...

Luokassa oli kirjoja ja aikakausilehtiä, joista oppilaat lähtivät hakemaan inspiraatiota. Ensimmäiset kaksi tuntia meni siinä ja keskustellessa. Ensimmäisen setin aikana oppilaat saivat myös vihot, johon he alkoivat muodostaa omia tutkimuskysymyksiä ja rakentamaan ajatuskarttaa näiden kysymyksen pohjalta. Menetelmän mukaisesti siitä jatkettiin tutkimuskysymyksen fokusointiin, alaotsikointeihin, aineiston hakuun. Silmäilystä siirryttiin tarkempaan tiedonhakuun. Hyvän lähteen sattuessa kohdalle oppilaita kehotettiin merkitsemään lähteen nimi vihkoon. Korostimme painokkaasti, että kaikki käytetyt lähteet ON MERKITTÄVÄ. Vaikka on kyse alakoulusta, uskon vahvasti siihe, että mitä aikaisemmin tätä lähdetään vaatimaan, sitä tutumpi tämä vaatimus on ylemmillä luokilla.

Neljännen ja viidennen tunnin aikana päästiin osan kanssa jo esitelmän tekemisen vaiheeseen. Osa oppilaista haki vielä tarkentavaa tietoa netistä, suurimmaksi osaksi pysyttäydyttiin painetuissa aineistossa. Nettitiedonhaun opetukseen en ollut varautunut, mutta vedin nettitiedonhaun crash-coursen pikaisesti. Miten ei koskaan kannata käyttää yhtä ainoaa hakusanaa, vaan mietitään useita hakusanoja ajatuskarttaa tehdessään. Miten googlen hakutuloslistaa luetaan, miksi se ingressi pitää lukea eikä vaan klikkailla linkkejä summamutikassa. Ja miksi ei kannata mennä hakemaan ensisijaista tietoa taudeista keskustelupalstoilta...

Kuva: Jonna Hellsten-Impivaara

Tilanne oli viimeksikin erittäin hedelmällinen, koska meillä oli kaksi oppituntia aikaa. Ehdin käydä jokaisen vierellä erikseen ja katsomassa missä vaiheessa oppilaat ovat. Jotkut olivat vain epävarmoja löytämästään tiedosta, joillakin taas oli vaikeaa löytää oikeita hakutermejä. Ja miten tyrkätä oppilas oikealle tielle ilman, että kertoo samalla kupletin juonen? Tutkimukset ovat osoittaneet, että sekä opettajat, että kirjastonhoitajat lähtevät hyvin mielellään suosittelemaan oppilaille tiettyjä lähteitä ja  määriteltyjä websivuja, joilla oppilaiden pitäisi pysytellä. Tähän on löydetty syitä ajanpuutteesta, tunnin joutuisuuden takia ja ihan vaan oppilaiden huonojen hakutaitojen takia. Kyllä oppilas löytää aineistoa, osaa jopa sanoa onko lähde liian vaikea, jne. Mutta tämä menetelmä vaatii aikaa, oppilaalle on annettava yksilöllistä tukea ja vierihoitoa. Ja kun se tapahtuu omassa oppimisen kontekstissa, on tulos kaikin puolin hyvä. Aikaa menee, mutta palkinto seisoo siinä vieressä hymyilevänä, kun oppilas on hiffannut juuri jonkun jutun ja alkaa kiivaasti takoa näppistä muistiinpanoja tehdäkseen. Ilo on molemminpuolinen.

Tästä jatketaan ja loppubloggausta tulee varmaan parin viikon sisällä. Jonnalle ja Sepolle kiitoksia, kun sain tämän mahdollisuuden toteuttaa projektia!

Guided inguiry kokeilu ikäyhdistetyssä alakouluryhmässä

Guided inquiry perustuu tutkija Carol Kuhlthaun kuuluisaan tutkimukseen, jossa hän tiedonhankinnan prosessin lomassa huomasi opiskelijoiden kokevan myös erilaisia tunteita. Nämä tunteet esiintyivät aina samassa vaiheessa tiedonhankinnan prosessia. Hän päättelikin tutkimuksessaan, että tiedonhankinnan prosessissa on aina mukana toimintaa (actions), ajatusta (thoughts) sekä myös tunteita (affection). Tästä hän lähti kehittelemään mallia, jolla oppilaita voisi lähteä ohjaamaan oikeaan suuntaan ottamalla huomioon nämä tunteisiin vaikuttavat prosessin osat ja tehdä interventio kriittisessä vaiheessa, jolloin osaamattomuuden ja turhautumisen tunteet käyvät lannistaviksi. ISP = information search process

Menetelmä on lähellä tutkivaa oppimista ja oppilasta pyritään kannustamaan itse hakemaan oma tutkimusväylänsä, inspiroituvan ja innostuvan omasta jutusta ja lähteä itse miettimään vastauksia itse itselleen aseteluista kysymyksistä. Eli kuten usein oppilas saa tehtävän, ”tee tutkielma jostain maasta”, quided inguiryssä lähdetään keskustelun, ihmettelyn ja uteliaisuuden kautta. Guided inquiry -malli Huomasin, että omien tutkimuskysymysten keksiminen oli oppilaille kovin vierasta. Usein ne annetaan heille melko valmiiksi pureskeltuina.

Olen jo pitkään kokenut, että tässä olisi kouluympäristössä erittäin hyvä malli lähteä miettimään tiedonhakua prosessin kautta. Kokemus on minulle näyttänyt, että vaikka kirjasto esittelisi omaa aineistoaan ja antaisi sen 45 min tiedonhaun opetusta keskittyen tietokantahaun tekemiseen oppitunnin teemasta erillään ja oppiaineen ulkopuolella, sen pitkäkestoiset vaikutukset ovat 80% oppilaille hyvin lyhyet. Tutkimukset ovat myös osoittaneet että tämä kirjastolaisten lähestymistapa on liian tekninen. Oppilaiden kanssa 10 vuotta töitä tehtyäni olen tullut siihen tulokseen, että ne ovat ajattelun taidot, jotka oppilailta uupuu. Haetaan valmiita vastauksia, quick fixes, ”riittääks tää, ope?” -asenteella. Ja sehän on selvä, että joskus haluaakin päästä helpolla. Mutta kun se alkaa olla toimintamalli jokaisessa tilanteessa, jää ajatteleminen todella vähälle. Tehtävänanto, Google, vastaus haetan 3 ylinnä olevasta osumista. Yksi niistä on äärettömän suurella todennäköisyydellä Wikipedia. Muita lähteitä ei enää katsota, koska ajatellaan, että siellä on ”vastaus” opettajan esittämään kysymykseen.

Aiheena pitämälläni tunnilla oli maantieto ja maat. Lukuinto yhteistyöopettajani S:t Karins svenska skolanissa oli uskaltanut antaa minulle vapaat kädet puoleksitoista tunniksi. Open -vaiheen tarkoituksena on avata aihepiiriä ja saada lapset avaamaan ajatukset, innostua keskustelemaan aiheesta ja sitä kautta hakemaan inspiraatiota oman tutkielman tekemiseen. Keräsin kasaan joukon esineitä, jotka on tuotu muualta tai joihin liittyy joku tarina, minkä voi yhdistää maantieteeseen, kulttuurin rajoihin, kokemuksiin, hassuihin juttuihin. Oppilaat olivat heti ihan toden teolla jutussa mukana! Sain kuulla matkakokemuksia ja lähdin sitä kautta herättelemään ja rohkaisemaan heitä tutkittavan maan valinnassa. Suunnitelmissa oli myös keskustella miksi on tärkeää tutustua eri maihin ja mitä se jokaiselle merkitsee. Kuten arvata saattaa, tunti alakoululaisten kanssa meni hetkittäin improvisoinnin puolelle. 

Tiedonhausta ehdimme myös puhua ja mietimme yhdessä, mikä on tärkeää. Lähteiden suhteen vastaukset olivat kovin yksipuolisia, netissä oleva tieto oli pääosassa. Muistutin heitä, että myös henkilö voi olla lähde, lomavalokuva voi olla lähde, matkamuistoesine voi olla lähde. Ja koska ruotsinkielisen koulun oppilailla on tabletit käytössä niin koetin rohkaista heitä muistamaan kaikki erilaiset lähdemuodot, kun miettivät esityksen toteutusta; valokuvat, haastatteluvideo, kuvakollaasi, tekstiä, paikallista musiikkia, jne.

Seuraavana vaiheena on Immerse, jonka tarkoituksena on silmäillä hieman asiaa tukevaa taustatietoa ja miettiä ryhmässä omaa aihetta vähän syvällisemmin, ajatuksia vaihdellen. Jos tutkimuksen aihe on sama voi koko ryhmälle näyttää videon aiheesta tai luetuttaa tekstin, tms. Jaoin oppilaille karttakirjoja, oheismateriaalia ja otimme tabletit esille. Avasimme ajatuskartta appsin, johon pyysin jokaista oppilasta tekemään kartan omasta aiheesta ja siitä, mikä siinä kiehtoo ja ihmetyttää. Lapset asettuivat kuka porukalla limittäin ja lomittain fatboyn syleilyyn löhöilemään ja kuka kömpi pöydän alle työskentelemään. Kiertelin jokaisen luona juttelemassa ja kyselemässä, myös siellä pöydän alla. Jos oppilas oli vähän hukassa, kyselemällä koetin johdatella häntä löytämään oma teemansa, oli se sitten Kalifornia tai Japani. Ryhmät usein päätyivät samaan alueeseen, mutta pyysin siinä tapauksessa jokaista ryhmän jäsentä katsomaan esim Kaliforniaa eri lähtökohdista, vaikka luonto tai elinkeinot.

Viimeisenä vaiheena tältä erää oli explore. Tässä vaiheessa lähdetään jo varovaisesti katsomaan millaista tietoa olisi saatavilla ja käytettävissä, mutta ei lähdetä keräämään tietoja. Guided inquiry mallin mukaan tässä vaiheessa oppilasta on hidastettava ja kuten nytkin kävi, tulivat pojat kinumaan ”joko voi aloittaa kirjoittamisen??”. Tämä vaihe on toinen niistä vaiheista, jossa interventiota tarvitaan. Alun ehkä haahuilulta tuntuvan toiminnan tavoitteena on, että oppilas ehtii tutustua aiheeseensa sen verran, että hänelle syntyisi jonkinlainen kokonaiskuva omasta kiinnostuksestaan. Tässä kohtaa keskustelimme myös sellaisesta asiasta kuin hakusana, jonka moni mielsi avainsanaksi, mikä ilahdutti minua kovasti (tässä on kirjastolaisena hyvä huomata, että me kirjaston diskurssissa puhumme hakusanasta, ja opetuksen diskurssissa puhutaan avainsanasta,  jotka käytännössä ovat tarkoitukseltaan synonyymit). Eli pyysin jokaista miettimään oman ajatuskartan vierelle erilaisia avainsanoja, joilla voisi myöhemmässä vaiheessa lähteä tekemään tiedonhakuja. Jotkut jo löysivät jotain hyvää netistä ja pyysin heitä laittamaan lähteiden osoitteet talteen. Japanista töitä tekevää kahta poikaa rohkaisin menemään maistamaan sushia, jotta saisivat tuntumaa tutkimuksen alla olevasta maasta. Ja vaikka filmaamaan tämä maistelukokemus. J

Tästä tilanteesta jatkamme yhdessä opettajan kanssa, kun mahdollisuus tulee. Guided inquiry mallissahan on vielä vaiheet Identify, Gather, Create, Share ja Evaluate. Kokeilu oli kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen. Oppilaat olivat hyvin mukana, kaikki keskittyivät aiheeseen. Pari oppilasta 20 oppilaan luokasta koki vaikeaksi valita oman maansa. Vähän riehakkaampi poikaporukkakin löysi myös oman alueensa, Kalifornian, ja lähtivät tutkimaan sitä eri teemojen kautta. Yhtä piti hetki taivutella valitsemaan joku muu (maantieteen) aihe kuin James Bond, mutta keskustelimme hänen kanssaan esimerkiksi filmiteollisuudesta yhtenä Kalifornian tärkeimpänä elinkeinona. Huomioon piti tietysti ottaa oppilaiden ikäskaala (luokat 4+5+6), vaikken tiennytkään suoralta kädeltä, ketkä ovat milläkin vuosiluokalla.

Tätä menetelmää kannattaa ehdottomasti tutkia lisää ja pyrkiä ottamaan uudestaan käyttöön jonkun tunnin yhteydessä halukkaiden opettajien kanssa. Parempi suunnittelu, tilanteiden liikkumavara, runsaampi materiaali, ja avoin mieli vievät kokeilun vielä pidemmälle!

Lähde:
Kuhlthau, C.C.; Maniotes, L.K. & Caspari, A.K. (2012). Guided inquiry design - a framework for inquiry in your school. Santa Barbara, California: Libraries Unlimited. 

It is not about the survival of the fittest, it is not the strongest, but the one most responsive to change!

Matkaraportti ECIL konferenssistä Istanbulista, 22-25.10.2013

ECIL järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja järjestävänä tahona olivat Hacettepen yliopisto Ankarasta ja Zagrebin yliopisto. Seuraava ECIL on ensi vuoden lokakuussa Dubrovnikissa. Raportti on kirjoitettu muistiinpanojen ja abstraktikirjan pohjalta kuin myös omilla ajatuksilla höystettynä.

Lähdin ECIL konferenssiin esittelemään omaa väitöskirjatutkimustani. Sain ensimmäisen empiirisen vaiheen valmiiksi eli vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman analyysi on valmistunut. Konferenssiin osallistui myös professori Christine Bruce Australiasta, jonka ’7 faces of information literacy’ mallia olen käyttänyt aineiston analyysissä. Hedelmällinen vierailu oli siis odotettavissa monessa suhteessa. Omaa tutkimustani kohtaan osoitettiin mielenkiintoa; sain vastata useaan jatkokysymykseen esitelmän jälkeen. En ole vielä julkaissut mitään englanniksi ja se jäi harmittamaan kaikkien kyselyjen jälkeen. Nyt on sellainen olo että väitöskirja pitäisi saada nopealla tahdilla valmiiksi, jotta pääsen vielä mukaan keskusteluun.

Aloituspuheen piti UNESCOn Indrajit Banerjee, joka puhui UNESCOn aloitteista tällä alalla. Puheita jatkoi Maria-Carme Torras Calvo, joka toi IFLAN terveiset Sinikka Sipilän puheen muodossa. Tämän jälkeen IFLA ja UNESCO esittelivät yhteistyötään. Alkupuheenvuorot nostivat esiin maailmanlaajuisen tilanteen informaatiolukutaidon taholla sekä sen haasteet. Haasteet ovat erilaisia joka puolella, jossain puuttuu koko koulu- ja teknologiainfrastruktuuri. Tuotiin esiin uusien lukutaitojen tarve sen suhteen, miten lukutaitokäsite on laajentunut. Miten verkkojen laajeneminen on avannut ovia aineistoihin ja tuonut yksityishenkilöille mahdollisuuksia olla julkaisija ja kirjailija. Tällöin myös etiikka ja vastuullinen viestintä nousee voimakkaammin esille. Kaikki nämä aspektit tulivat esiin myös esitelmissä kolmen päivän aikana. Yksi asia näiden lisäksi on tieto- ja viestintätekniikan voimakas presenssi, joka on tuonut muutoksia informaatiolukutaidon tutkimukseen ja koko kentälle.

Paul Zurkovski ihailijoiden ympäröimänä
(Anu Ojaranta)

Konferenssin suurin tähti oli rocktähden kohtelun saanut Paul Zurkowski, joka ensimmäisen kerran käytti termiä informaatiolukutaito 1974. Tuo teksti on informaatiolukutaitotutkimuksen yksi siteeratuimmista. Puheeseen hän oli perin valmistautunut vaikka ikää alkaakin jo olla. Puheessaan hän katsoo taaksepäin aikoja, jolloin termi teki tulonsa. Ajat ovat muuttuneet ja hän antoi kiitokset tutkijoille informaatiolukutaito termin ja asian kehittämisessä ja kasvattamisessa. Kaikki ymmärtävät, että termi oli ymmärrettävissä eri tavalla silloin kuin tänään. ’Information literacy is dead, long live information literacy!’, kuten hän sanoi. Lopuksi hänelle esitettiin joukko kysymyksiä yleisöstä. Konferenssin järjestäjä Serap Kurbanoglu Hacettepen yliopistosta Ankarasta kysyi Zurkowskin mielipidettä meneillään olevaan keskusteluun media ja informaatiolukutaitojen yhteenliittämisestä. Zurkowski oli spontaanisti sitä mieltä, että media on väline levittää informaatiota eli ei ole tarvetta puhua kuin pelkästään termistä informaatiolukutaito, jonka myös hän kokee kattotermiksi. Informaatiotutkijoiden kesken annettiin heti siinä  paikassa spontaanit ja hilpeät suosionosoitukset. 

Toinen kovasti odottamani key note oli Christine Brucen puhe toisena konferenssipäivänä. Christine Bruce on väitöskirjassaan vuonna 1997 tutkinut yliopiston opetushenkilökunnan informaatiolukutaidon käsityksiä. Hän tuli johtopäätökseen, että ihmiset kokevat informaatiolukutaidon seitsemällä eri tavalla: informaatioteknologisesti, tiedon lähteenä, tiedonhaun prosessina, tiedon hallintana, oppimisena, oppimisen laajentumisena ja viisautena. Tästä muodostui paljon siteerattu malli ’The seven faces of information literacy’. Malli on erilainen kuin mihin on totuttu kun katsotaan useita taitoperusteisia malleja (esim ACRL) ja prosessiperusteisia malleja (esim. Kuhlthau). Brucen malli katsoo käsityksiä. Omasta mielestäni toimijoiden (esim koulu ja kirjasto) käsitysten ymmärtäminen on parempi lähtökohdalle yhteistyön saralla kuin taito- tai prosessimallit. Tällöin ainakin voimme päätellä onko työpartnereiden käsitykset lähellä toisiaan tai jopa samoja. Tätä teemaa tulen koskettelemaan myös väitöskirjassani.

Bruce on tämän hetken tutkimuksessaan lähtenyt informaatiolukutaidon käsityksistä informaatiolukutaidon kokemukseen. Information experience oli hänen puheensa pääkohta. Asian sisäistäminen vei kokeneiltakin tutkijoita hieman aikaa. Kyseessä on tavallaan siitä, miten kukin informaatiotilanne koetaan yksilön kannalta. Aiheeseen pitää tutustua paremmin. Toistaiseksi siitä ei löydy kuin pari Christine Brucen kirjoittamaa tekstiä (Bruce, C & Partridge, H. (2011). Identifying and delienating information experience as a research domain: a discussion paper. In Social Media and information Practices workshop, 10-11 November, Borås, Sweden.). Kirjakin aiheesta on tulossa, mutta pääsee painoon vasta keväällä. Toistaiseksi tuntuu siltä, ettei itsellä ainakaan ole syytä muuttaa omia toimintamalleja väitöskirjan suhteen. Käyttämääni Christine Brucen mallia on monesti sanottu hankalaksi ja tiedän, että sitä ei ole usein käytetty näin suoraan analyysin työkaluna kuin mitä nyt itse sitä väitöskirjassani käytän.

TVT oli aiheena myös Pavla Kóvarován ja Iva Zadrazilovan paperissa, Masaryk University, Tsekki. Heidän lähtökohtansa asiaan on, että 1974 lanseerattu termi, eli ennen kaikkea uutta elektronista maailmaa. Heidän perustelunsa tähän “määritelmäkriisiin” oli juuri se, että termiä on koitettu uudistaa vuosien varrella, mutta emme siitä huolimatta ole onnistunut. Heidän tutkimuksen innoituksena ovat juuri nämä eri lukutaidot (media-, talous-, digitaalinen- tietokonelukutaito, jne) ja he jättivät kysymyksen avoimeksi – unohtaa koko termi ja keksiä uusi tai termin uudelleenmäärittely? Yleisö oli kommenteissaan uudelleenmäärittelyn kannalla.

Sheila Webber ja Bill Johnston ovat olleet tutkijapari jo pitkään ja nyt he lähtivät esitelmässään katsomaan tämän vuosisadan informaatiolukutaitoisen elämää. Heidän mielestä tilannesidonnainen informaatiolukutaito on tärkeämpää kuin taidot sinällään. Vain soveltamalla näitä taitoja omaan elämään ja elämän tilanteisiin voi ihminen todella olla informaatiolukutaitoinen. Ihmisen pitää olla valmis lukemaan oman elämänsä informaatiotarpeita ja “itseauditoimaan” tilanteita. Bill Johnstonin sanoin “information literacy is a discipline enabling life”.

Informaatiotieteen sisällä ja informaatiolukutaidon suunnalla olemme murroskohdassa. Joitakin vuosia sitten UNESCO löi kaksi termiä yhteen ja lähtivät edistämään asiaa termillä media and information literacy. Vuonna 2012 Moskovan konferenssissa termi uudistettiin ja siitä tuli virallisesti MIL. Asiasta ollaan montaa mieltä. Jotkut ovat sitä mieltä, että informaatiota mediassa luetaan, eli informaatiolukutaito on kattotermi. Jos asiaa kysyy media-alan tutkijalta on vastaus juuri päinvastainen. Kaikista esityksistä jota seurasin vain yksi ’best practice’ esitelmöitsijä, opettaja Jeffrey Kelly Yhdysvalloista lähti määrittelemään mediaa. Hänelle se tarkoitti välityskanavaa, välinettä. Yleisesti Suomessa media käsitetään tiedotusvälineinä, lehtinä, televisiona, radiona ja sähköisinä välineinä. Minusta tässä kohtaa olisi hyvä tehdä ero. Yleinen ilmapiiri oli sellainen, että pitää lähteä uudistamaan termiä informaatiolukutaito, ei ”sekoittaa” siihen mediaa, koska se on jo siihen sisällytetty. Tosin Ralph Catts oli loppupuheenvuorossaan ja tekstissään viitannut siihen, että termi MIL olisi parempi ottaa vakavasti, koska media literacy alkaa syödä tilaa informaatiolukutaidolta. Kissan hännän vetoa jatkui koko kolme päivää ja se jatkuu varmaan useissa foorumeissa ja tulevissa konferensseissa.

Tuohon viitaten olin jo Oulussa järjestetyn Lukuintokoulutuksen jälkeen sitä mieltä, että (kentällä) kiskomme köyden eri päissä ja huomio kiinnittyy enemmänkin määrittelystä kinasteluun kuin itse sisältötyöhön. Koska uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa tullaan lanseeraamaan termi monilukutaito, olisin henkilökohtaisesti valmis siirtymään tähän termiin ja määrittelemään se huolellisesti. Tai jos ajattelee radikaalisti niin uudistetaan koko lukutaito käsite; kasvatetaan se kattamaan se, mitä se tänä päivänä on. Se että tutkijat kehittelevät koko ajan uusia termejä, scientific literacy, faith literacy, research data literacy, jne. ei vie itse asiaa pitkässä juoksussa eteenpäin. Monilukutaito –termin takia olen myös sitä mieltä, että tässä olisi kirjastoille mahdollisuus tarttua tuohon termiin ja lähteä ajattelemaan samoilla linjoilla, jotta kirjastolaitos on ainakin sen suhteen kartalla, kun uusi OPS on valmis.

Toinen asia, mikä tuli hyvin voimakkaasti esille oli informaatiolukutaito mallien uutuudet ja vanhojen variaatiot. Osa näistä oli tutkimuspuolen ’papers’ kategoriassa ja osa ’best practice’ kategoriassa, jossa suurin osa esitelmöijistä oli kentältä. Itselläni oli jotenkin yksioikoinen olo, kun huomasin että halusin informaatiolukutaidonkin kanssa laittaa mutkat suoraksi. Samoin kävi tämän asian suhteen. Jäin ihmettelemään, miten näitä malleja tulee niin paljon ja pohjimmiltaan kysymys oli siitä, mikä on ettei jo olemassa olevia ja hyväksi havaittuja malleja ole otettu käyttöön? Tämä ajatus heräsi eritoten Delia Neumanin (Drexel University, Philadelphia) esitelmän jälkeen, I-LEARN malli. Hänen menetelmänsä perustuu abstraktissa kerrotusti informaatiotieteen ja instructional design alojen teorioihin ja tutkimukseen, mutta ei nimennyt ketään tutkijaa nimeltä. Esityksestä jäi mieleen se, miten kovin paljon se oli samankaltainen Carol Kuhlthaun ’Guided Inquiry’ menetelmän kanssa. Myös Jeffrey Kellyn menetelmä kategoriassa ’best practice’ jäi mietityttämään. Malli näytti hankalalta infotutkijankin silmin ja malli oli kuitenkin tarkoitettu alakoululaisille.

Hagia Sofia by night (Anu Ojaranta)

Konferenssi oli mahtava katsaus tämän hetken informaatiolukutaidon tutkimukseen ja käytänteisiin. Osallistujia oli  n. 350, maita oli edustettuna 59. Tapasin jo tuttuja tutkijoita ja solmin uusia ammattisuhteita tutkijoihin. Olin tyytyväinen, että tutkimustani kohtaan oli kiinnostusta. Nyt pitäisi vain saada työaikaa, jotta pääsisin mukaan tähän meneillä olevaan keskusteluun sekä kotimaiseen OPS keskusteluun. Aihe on kuitenkin tärkeä myös kirjastojen kannalta, tiedonhaun ohjaaminen on mielestäni tulevaisuudessa yksi kirjaston ydintehtävistä. 

Loppukaneetiksi sopii Albert K. Boekhorstin viitaus Darwinilaiseen ajatteluun: It is not about the survival of the fittest, it is not the strongest, but the one most responsive to change!

Monilukutaito haltuun? Entä homo ludens?

Opetusneuvos Pirjo Sinko oli tänään puhumassa aurinkoisessa Oulun lähes perinteeksi muodostuneessa Yhdessä ja erikseen -koulutuksessa. Vahvana koulukirjastokaupunkina tässä koulutuksessa yleensä kohtaa alueen koulut ja kirjastolaiset. Koulutus oli tänä vuonna yhdistetty Lukuinto-hankkeen koulutukseen. Pirjo Sinko kertoi aluksi uuden perusopetuksen opetussuunnitelmatyön etenemisestä ja sen eri vaiheista. Uusi OPS on siis valmis ensi vuoden lopulla. Siitä alkaen kunnilla ja kouluilla on puolitoista vuotta aikaa sovittaa se käytäntöön. Uusi OPS2016 tulee siis kouluissa käyttöön syyslukukaudesta 2016 alkaen.

Yksi uuden OPSin perustavaa laatua olevista muutoksista tulee olemaan termi monilukutaito, jonka muotoilu alkujaan oli laaja-alainen lukutaito. Esityksessä Sinko kertoi, että häneltä oli kysytty että miksi taas uusi termi? Miksei se vaan voi olla lukutaito? Itse ajattelen asiaa vähän samalla tavallaan, miksi ei vaan voi olla lukutaito?

Informaatioalan ja opetusalan keskuudessa on voimakkaasti herätty tekstien, tai paremminkin viestien multimodaalisuuteen eli viestimaailmamme moninaisuuteen ja monenlaiseen muotoon. Kaikkihan se huomaavat, kun heiltä kysytään. Jos asiaa ei jää ajattelemaan, ei välttämättä ilman pohdintaa tiedosta miten valtavasti viestimaailmamme on muuttunut. Ei ole enää pelkkää tekstiä, vaan on tekstiä ja ääntä, kuvaa, liikkuvaa kuvaa, numeerista tietoa ja kineettistä tietoa, kuten Sinko tänään mainitsi.
Suomalaisella lukutaito-sanalla on vaan niin voimakas konnotaatio lukemiseen ja nimenomaan tekstiin. Kuten Sinko toi esille, englannin kielen sana literacy pitää sisällään laajemman teksti/viestiymmärryksen, kuin meidän käännös lukutaito. Lukutaito termiä käytettäessä se liittyy mielissämme liiaksi äidinkieleen ja kieliin. Uudet lukutaidot ovat kuitenkin paljon muuta. Monilukutaito tuo ajatuksen siitä, että se on vielä jotain lisää, vielä jotain muuta.
Kun yhdessä Pakkala-salissa mietimme, mitä se lukutaidon opettelu tänä päivänä on niin salissa ensin ajateltiin, että yhä niitä aakkosia siellä koulussa opitaan kuten Jukolan veljekset konsanaa Impivaarassa pänttäsivät. Keskustelun tiimellyksessä Sinko sanoi, että vaikka näinkin on, niin uudet mediat ja digitaaliset innovaatiot ovat muuttaneet tätä tapahtumaketjua valtavasti. Suomen kielessä kirjaimen ja äänteen vastaavuus on niin yksi yhteen, että jo hyvin pieni lapsi oppii tämän hetken pedagogisilla peleillä nopeasti kirjaimet ja osaa niitä yhdistelemällä ja samalla kuuntelemalla yhdistämään kirjaimia sanoiksi. Tämä tuo haastetta jo alkuopetukseenkin. Nämä lapset kasvavat aikuisiksi aivan erilaiseen maailmaan, jota voimme vain kuvitella tästä hetkestä eteenpäin.
Ja seuraava aspekti mikä on Singon mukaan herättänyt jopa vähän närääkin on "entäs sitten medialukutaito", "entäs informaatiolukutaito"? Tutkijana olen kokenut myös sen, että tutkijat myöskin linnoittautuvat niin sanotusti poteroihinsa. Mikä on tutkimuksen ja eri tieteenalojen takia kuitenkin ymmärrettävää. Tämä tosin on tuonut sellaisia vastakkainasetelmia, että media-alan tutkijat näkevät medialukutaidon usein kattokäsitteenä ja informaatiotieteiden tutkijat puolestaan kokevat informaatiolukutaidon olevan tuo kattotermi, joka kerää kaikki eri lukutaidon aspektit huomaansa. Olen itse media-alan konferenssissa puolustellut omaa informaatiolukutaitonäkemystäni.

Vaikka olen tutkija, olen myös kentällä toimiva kirjastolainen. Kirjastolainen minussa kysyy miksi jäädä kiistelemään eri lukutaitomääritelmistä? Nyt meille tarjotaan termiä monilukutaito, joka pitää kaiken sisällään. Ja sitä tarjoillaan opetuksen puolelta. Ja keskustelu on ollut vaikeaa siihen suuntaan F2F tasolla, sitä asiaa ei voi ohittaa. Yhtälailla se on kirjastolaisten syytä. Monilukutaidon ajatuksenahan on juuri multimodaalinen lukutaito. Tässä olisi tuhannen taalan paikka alkaa puhua samaa kieltä opetuksen kanssa.
Vaarana on, että jäämme kuitenkin vetämään köyttä eri suuntiin, media toisessa päässä ja informaatio toisessa päässä ja kuitenkin, köysi on se yksi ja sama.
Tony Manninen LudoCraft yrityksestä piti iltapäivällä työpajan pelilukutaidosta. Ja hänen sanojensa mukaan ennakko-odotus toteutui: jo 30 vuotta pelannut introvertti-nörtti kohtasi iltapäivällä liudan ei-pelaavia täti-ihmisiä. Työpajan alkuun hän heitti etymologisen pähkinän: miksi lukutaito -sanassa on sana luku? Asian ken selvittää, saa ottaa häneen yhteyttä. Pelilukutaidon työpaja oli kaiken kaikkiaan oikein avartava tällekin kirjastotädille, joka tällä hetkellä ottaa ensiaskelia digitaalisiin peleihin, hyvin varovasti. Mutta kuten työpajan päätteeksi huomasimme, pelaammehan me. Ehkä minun oma sisäinen homo ludens ei sittenkään ole iäksi menetetty.

Posted with Blogsy

Day One behind

And a great day it was! The morning took some personal effort but the day won. First off Eero Sormunen and Eero Ropo presented the Know-Id research project that is two-fold: the first sub-project is "Information literacy and Social media in school and beyond" and the second sub project is "Identity construction in collaborative media environments". The project combines the pedagogical department and the information science so therefore basically all the presentations involved also pedagogical and learning point of view.

Carol Kuhlthau's presentation was something I had been waiting for. She took up how ISP research got started and how she eventually continued to guided inquiry. It was interesting that when doing the research for ISP, she had selected top students to see if she would via these top students find a way to teach the weeker students in information searching. She expected the top students to be instinctively good at it but she find out that they struggeled just as well, they just hadn't shown it.

Kuhlthau's presentation ended to her latest book, " Guided inquiry design". That book is taking guided inquiry to practical level and giving instructions to implement it in teaching situations and in lessons. The book also takes the reader to guided inquiry via ISP which is the grounds for guided inquiry.

My presentation was the first research-in-progress presentation. I got good feedback after the presentation. Something that I started to think was Eero Sormunen's comment about how to take a load off the teachers, how could the librarians or school librarians in Finland be of help or of assistance for the teachers. The most interesting issues for me in guided inquiry are the concepts of third space which is situated between student's own world and the curriculum. This reminds me of the concepts in-school and out-off-school literacies and how to find common ground between these two and use that information and understanding in lessons. The other interesting concept is the 'zone of intervention', taken from Vygotsky's zone of proximal development (ZPD). Challenging in practice and according to Kuhlthau it would need a information professional, a librarian or a teacher educated specifically to research skills.

A lot was discussed by the coffee and lunch. Where to put the research skills, to teacher education? They have a lot already but having these skills in the curriculum already would defend that view. And in that way there would be the possibility of these skills to become a daily practice, hopefully. Or then more intense cooperation would be needed between schoold and public libraries, and maybe even cooperation between these institutions even in lesson planning. And that is not easy either...

Tomorrow time for more presentations, first a video lecture by Curt Bonk in subjekti: "How web technology is revolutionizing the world".

 

Posted with Blogsy

Tutkimusmerkintöjä ja -ajatuksia...

Minulle suositeltiin kollegoiden taholta tutkimuspäiväkirjan pitämistä. Hyvä idea! Eli blogissa tulee olemaan tiheämpän tahtiin omia mietteitä tutkimukseni aiheista, ja sen vierestä!

Viiden opintopisteen tohtorikurssi, johon osallistuin on loppumassa. Göteborgin yliopiston keskus 'The Linnaeus Centre for Research on Learning, Interaction and Mediated Communication in Contemporary Society' (LinCS) järjestää tohtorikoulutusta nimellä Doctoral School in Educational Sciences (LinCS-DSES). Kurssin nimi oli Learning, information and information literacy.

Kurssi oli erittäin hyvä ja mielenkiintoinen. Vastasi loistavasti myös omaa tutkimusaihettani, jota tutkin informaatiolukutaidon näkökulmasta. Ensimmäinen kurssini tällä uralla ja siksi myös hetkittäin vaikea, koska en ole kirjoittanut mitään akateemista sitten maisteriksi valmistumisen jälkeen eli pian viiteen vuoteen. Pääsin kuitenkin hyvää alkuun ja siksi ole erittäin tyytyväinen! Tuotoksena oli essee otsikolla 'Teachers' and librarians' differences in views on information literacy in school environment'.

Essee oli lähinnä kirjallisuuskatsaus aikaisempaan tutkimukseen. Lisään siihen vielä viikon kuluessa täydennykseksi tutkimukset, jotka on aiheesta tehty mutta korkeakoulupuolella. Vaikeaa oli kirjoittamisen aloitus, mutta lopussa tekstiä tuli paljon lyhyessä ajassa - eli alku aina hankalaa? Esseehen pitää myös lisätä 'omaa ääntä', mitä sekin sitten tulee olemaan. Mutta harjoittelemalla oppii?

Kurssilla opin ymmärtämään oman aiheeni laajemmassa viitekehyksessä eli informaatiolukutaidon käsitteen alla. Informaatiolukutaito/information literacy on erittäin kompleksinen määritelmä ja siitä on tutkimuksia vaikka kuinka paljon. Ja nykyisessa 2.0 maailmassa, mitä on 'new literacies'? Monia informaatiolukutaidon asioita on jo otettu huomioon Suomenkin opetussuunnitelmassa, mutta mainitaanko ja miten mainitaan termi informaatiolukutaito ja mistä se OPSin mukaan koostuu? OPSin sekä opetusministeriön ja -hallituksen tekstien tekstianalyysi edessä?? Tässä hyvä linkki aiheeseen 21st century literacies: information literacy.

Myös hemmot Jean Piaget ja Lev Vygotsky alkavat tulla tutuiksi! :-) Sekä käsitteet cognitive constructivism ja social constructivism... Tästä jatketaan!