Kirjastoagentteja ja muuta kotiinviemistä

Lukuinnon toinen päivä piti sisällään mm. esitelmän poikien kulttuurista. Tutkijatohtori Tuija Huuki Oulun yliopistosta esitteli poikien maskuliinisuutta, erilaisia maskuliinisuuden ilmenemistapoja, poikatyyppejä koviksista tasapainoilijoihin. Huukin mukaan eroja sukupuolen sisällä esiintyy enemmän kuin mitä sukupuolten välillä. Siksi hän kokee, että poikia niputetaan liikaa. Media ja tutkijat puhuvat otsikoissaan poikien lukemisen huonontumisesta, kun pitäisi tarkemmin määritellä keiden poikien lukeminen todella on vaarassa.

Iltapäivällä oli Lukuinto paneeli, joka kokosi toimijoita tutkimuksesta esiopetukseen ja sanataidekerhoon, vanhempainyhdistyksestä median edustajiin ja kunnallisiin päätöksentekijöihin. Paneelissa nousi esille mm. mediakulttuurin muutos, tehnologian innovaatiot ja miten vaikea kaikkien asioiden kanssa on tasapainoilla. Vanhemmat nousivat esille paneelissakin ja vanhemmathan ovat eräs hakkeen kohdeyleisöstä. Vanhemmathan eivät välttämättä ole missään tilanteessa kuulleet juuri näitä asioista. Vanhemman on hyvä tietää, että sujuvan lukutaidon hankkiminen auttaa lasta kautta linjan, matematiikasta reaaliaineisiin, ja koulumenestykseen yleensä. Kodilla on suuri merkitys.

 

Tämän valossa ottaisinkin mukaani lukuinnosta tällä kertaa vanhempainillat kirjastossa ja otetaan siinä samalla esille lukemisen asiaa; vanhempainilta kirjastossa kera lasten (yhdessä kirjallisuuden valitsemista kirjastonhoitajan avustuksella), opekokous kirjastolla, opettajille vinkkaamista, vanhemmille vinkkaamista, isät ja pojat kirjastolle. Esimerkin voima on huima ja siksi tässä ollaan tärkeiden asioiden äärellä.

 

Eräs menetelmä, joka jäi todella kutkuttavana mieleen oli Taivalkosken hankkeen kirjastoagentit! Kirjastoagentit ovat viidesluokkalaisia, jotka vinkkaavat nuoremmilleen, osallistuvat satutunteihin, tekevät näyttelyitä ja muuta lukemisen innostamisen juttuja. Tätä asiaa kannattaisi miettiä enemmänkin.

 

Toinen oli Oulussa Kirjastoreitin puitteissa ollut seiskaluokkalaisten historiaan liittyvä tutkielmaprojekti. Kirjastosta oli informaatikko tiiviisti mukana tiedonhaun ja koko tutkielman eri vaiheissa. Jokaiselle pienelle ryhmätyöporukalle pidettiin "tiedonhaun klinikka" jolloin informaatikko haastatteli lapsia, koitti kyselemällä kaivaa tiedontarpeen ytimen esille, jonka jälkeen he tekivät tiedonhakuja yhdessä. Tässä oppilaalle muodostui käsitys tehtävän rajaamisesta, olennaiseen keskittymisestä ja myös ymmärrys hakusanojen ja termien merkityksestä. Tässä nimittäin piilee nykykoululaisen heikko kohta: tiedonhakua lähdetään tekemään suin päin nettiin ilman että paneutuu edes hetkeksi asian äärelle asiaansa miettimään. Ja sen jälkeen ollaan googleosumien suossa. Ja uskon, että pienryhmässä oppimistulos olisi parempi kuin 25 oppilaalle frontaaliopetuksena pidettynä.

 

Loppuun linkkinä esitelmä iPadeista kirjastokäytössä:

http://www.slideshare.net/slideshow/embed_code/26865798

 

Ja mitä mieltä Ismo Leikola on lukemisesta:

http://youtu.be/sjpbxC-rJFU

 

Posted with Blogsy

Monilukutaito haltuun? Entä homo ludens?

Opetusneuvos Pirjo Sinko oli tänään puhumassa aurinkoisessa Oulun lähes perinteeksi muodostuneessa Yhdessä ja erikseen -koulutuksessa. Vahvana koulukirjastokaupunkina tässä koulutuksessa yleensä kohtaa alueen koulut ja kirjastolaiset. Koulutus oli tänä vuonna yhdistetty Lukuinto-hankkeen koulutukseen. Pirjo Sinko kertoi aluksi uuden perusopetuksen opetussuunnitelmatyön etenemisestä ja sen eri vaiheista. Uusi OPS on siis valmis ensi vuoden lopulla. Siitä alkaen kunnilla ja kouluilla on puolitoista vuotta aikaa sovittaa se käytäntöön. Uusi OPS2016 tulee siis kouluissa käyttöön syyslukukaudesta 2016 alkaen.

Yksi uuden OPSin perustavaa laatua olevista muutoksista tulee olemaan termi monilukutaito, jonka muotoilu alkujaan oli laaja-alainen lukutaito. Esityksessä Sinko kertoi, että häneltä oli kysytty että miksi taas uusi termi? Miksei se vaan voi olla lukutaito? Itse ajattelen asiaa vähän samalla tavallaan, miksi ei vaan voi olla lukutaito?

Informaatioalan ja opetusalan keskuudessa on voimakkaasti herätty tekstien, tai paremminkin viestien multimodaalisuuteen eli viestimaailmamme moninaisuuteen ja monenlaiseen muotoon. Kaikkihan se huomaavat, kun heiltä kysytään. Jos asiaa ei jää ajattelemaan, ei välttämättä ilman pohdintaa tiedosta miten valtavasti viestimaailmamme on muuttunut. Ei ole enää pelkkää tekstiä, vaan on tekstiä ja ääntä, kuvaa, liikkuvaa kuvaa, numeerista tietoa ja kineettistä tietoa, kuten Sinko tänään mainitsi.
Suomalaisella lukutaito-sanalla on vaan niin voimakas konnotaatio lukemiseen ja nimenomaan tekstiin. Kuten Sinko toi esille, englannin kielen sana literacy pitää sisällään laajemman teksti/viestiymmärryksen, kuin meidän käännös lukutaito. Lukutaito termiä käytettäessä se liittyy mielissämme liiaksi äidinkieleen ja kieliin. Uudet lukutaidot ovat kuitenkin paljon muuta. Monilukutaito tuo ajatuksen siitä, että se on vielä jotain lisää, vielä jotain muuta.
Kun yhdessä Pakkala-salissa mietimme, mitä se lukutaidon opettelu tänä päivänä on niin salissa ensin ajateltiin, että yhä niitä aakkosia siellä koulussa opitaan kuten Jukolan veljekset konsanaa Impivaarassa pänttäsivät. Keskustelun tiimellyksessä Sinko sanoi, että vaikka näinkin on, niin uudet mediat ja digitaaliset innovaatiot ovat muuttaneet tätä tapahtumaketjua valtavasti. Suomen kielessä kirjaimen ja äänteen vastaavuus on niin yksi yhteen, että jo hyvin pieni lapsi oppii tämän hetken pedagogisilla peleillä nopeasti kirjaimet ja osaa niitä yhdistelemällä ja samalla kuuntelemalla yhdistämään kirjaimia sanoiksi. Tämä tuo haastetta jo alkuopetukseenkin. Nämä lapset kasvavat aikuisiksi aivan erilaiseen maailmaan, jota voimme vain kuvitella tästä hetkestä eteenpäin.
Ja seuraava aspekti mikä on Singon mukaan herättänyt jopa vähän närääkin on "entäs sitten medialukutaito", "entäs informaatiolukutaito"? Tutkijana olen kokenut myös sen, että tutkijat myöskin linnoittautuvat niin sanotusti poteroihinsa. Mikä on tutkimuksen ja eri tieteenalojen takia kuitenkin ymmärrettävää. Tämä tosin on tuonut sellaisia vastakkainasetelmia, että media-alan tutkijat näkevät medialukutaidon usein kattokäsitteenä ja informaatiotieteiden tutkijat puolestaan kokevat informaatiolukutaidon olevan tuo kattotermi, joka kerää kaikki eri lukutaidon aspektit huomaansa. Olen itse media-alan konferenssissa puolustellut omaa informaatiolukutaitonäkemystäni.

Vaikka olen tutkija, olen myös kentällä toimiva kirjastolainen. Kirjastolainen minussa kysyy miksi jäädä kiistelemään eri lukutaitomääritelmistä? Nyt meille tarjotaan termiä monilukutaito, joka pitää kaiken sisällään. Ja sitä tarjoillaan opetuksen puolelta. Ja keskustelu on ollut vaikeaa siihen suuntaan F2F tasolla, sitä asiaa ei voi ohittaa. Yhtälailla se on kirjastolaisten syytä. Monilukutaidon ajatuksenahan on juuri multimodaalinen lukutaito. Tässä olisi tuhannen taalan paikka alkaa puhua samaa kieltä opetuksen kanssa.
Vaarana on, että jäämme kuitenkin vetämään köyttä eri suuntiin, media toisessa päässä ja informaatio toisessa päässä ja kuitenkin, köysi on se yksi ja sama.
Tony Manninen LudoCraft yrityksestä piti iltapäivällä työpajan pelilukutaidosta. Ja hänen sanojensa mukaan ennakko-odotus toteutui: jo 30 vuotta pelannut introvertti-nörtti kohtasi iltapäivällä liudan ei-pelaavia täti-ihmisiä. Työpajan alkuun hän heitti etymologisen pähkinän: miksi lukutaito -sanassa on sana luku? Asian ken selvittää, saa ottaa häneen yhteyttä. Pelilukutaidon työpaja oli kaiken kaikkiaan oikein avartava tällekin kirjastotädille, joka tällä hetkellä ottaa ensiaskelia digitaalisiin peleihin, hyvin varovasti. Mutta kuten työpajan päätteeksi huomasimme, pelaammehan me. Ehkä minun oma sisäinen homo ludens ei sittenkään ole iäksi menetetty.

Posted with Blogsy